Englannin kieli on maahanmuuttajille kultainen häkki

Maahanmuuttajat eivät tarvitse englantia vaan jämptejä odotuksia suomen osaamisesta.

Eräänä päivänä kuvitteellinen kanadalainen Michael Smith astuu Tampereen pääkirjasto Metsoon ja marssii tiskille:

– Hello, I’d like to apply for a library card.

– Of course! Please fill out this form. Do you have a form of photo ID?

Mitä tässä tapahtuu? Tässä hiljattain Suomeen muuttanut Smith käyttää suomalaista julkista palvelua englanniksi, koska ei vielä osaa suomea. Kirjastolla saattaa olla esillä julisteita ja verkkosivuja englanniksi kirjastokortin hakemisesta. Smith ei ole vain kokeillut onneaan siltä varalta, että kirjasto voisi auttaa häntä englanniksi, vaan kirjasto on todennäköisesti mainostanut palveluitaan englanniksi.

Tämä on osa laajempaa ajattelutapaa, jonka mukaan Suomeen muuttavat ihmiset tarvitsevat englanninkielisiä palveluita, ainakin alussa. Olemme kaikki kuulleet eri versioita tästä filosofiasta. Eri julkisten palveluiden, ellei kaikkien, pitää olla myös englanniksi, jotta Suomeen saapuvat ulkomaalaiset eivät kohtaisi ongelmia ja pääsisivät osaksi yhteisöä. Yksinkertaistaen ajattelutapa asettaa yhtäläisyysmerkin ”maahanmuuttajien” ja ”englannin kielen” välille. Koska on edellinen, pitää olla myös jälkimmäinen.

Tässä kirjastotapauksessa ajattelutapa on vielä aika viaton. Mitäpäs siinä, jos ulkomaalainen saa kirjastokortin helposti, kunhan lomakkeiden kääntäminen ja päivittäminen eivät rasita kunnan taloutta liikaa.

Jos kuitenkin raavimme vähän pintaa, näemme tämän: ajattelutavassa ei ole kyse siitä, että pehmennetään maahanmuuttajan alkumetrejä Suomessa. Ongelmana on, että ajattelutapa on löysä. Ei koskaan sanota, milloin maahanmuuttajan ei pitäisi enää saada palveluita englanniksi. Tämän olemme nähneet lukuisia kertoja ympäri Suomen. Kaikki julkiset palvelut on tarjottava englanniksi, koska on maahanmuuttajia.

Pohjimmiltaan ajattelutapa on kyse siitä, että maahanmuuttajalle ei koskaan tarjota poistumistietä englanninkielisestä holhoamisesta – eikä hänelle tarjota pääsyä aitoon suomalaiseen ja suomenkieliseen yhteiskuntaan.

Aloita elämäsi Suomessa englanniksi – eli astu kultaiseen englanninkieliseen häkkiin, josta et ikinä pääse pois.

Näin voi hyvin todennäköisesti käydä kuvitteelliselle kanadalaisellemme. Smith saa kirjastokorttinsa ja lääkäriaikansa englanniksi, täyttää lapsensa päiväkotihakemuksen englanniksi, työskentelee englanniksi, asioi kaikissa kaupoissa ja ravintoloissa englanniksi. Elämä Tampereella hymyilee. Välillä Michaeliamme vaivaa ajatus, että pitää aloittaa joskus ne suomen kielen opinnot, mutta kunhan ei millään ehdi. Vaimohan tulkkaa tarvittaessa.

Sitten eräänä päivänä kymmenen vuotta myöhemmin Smithin työnantaja ilmoittaa yt-neuvotteluista. Niiden päätyttyä Smith menettää työpaikkansa. Mitä hän nyt tekee? Hän on vuosikymmenen elänyt täydellisessä englanninkielisessä varjoyhteiskunnassa, jossa suomi on toiminut lähinnä eksoottisena taustarekvisiittana. Opittua on tullut vain perussanoja. Työskennellä suomeksi hän ei voi. Sopivia työpaikkoja on hyvin vähän. Smith selaa ilmoituksia, hakee työpaikkoja, mutta mitään ei tunnu löytyvän. On pakko nostaa ansiosidonnaista.

Onnea, Suomi: olet johdattanut jälleen yhden terveen työikäisen henkilön kortistoon.

Oliko aivan pakko tehdä näin? Vai olisimmeko voineet yhteiskuntana järjestää asiamme tavalla, joka lähettää selvän signaalin – kun muutat tänne, opit meidän kielemme?

”Tarvitsemme englantia, koska tänne muutetaan ihmisiä ulkomailta” on huono ajattelutapa. Se antaa liikaa tilaa sekä julkisille että yksityisille tahoille käyttää aina vain enemmän englantia. Motivoituneetkin maahanmuuttajat lannistuvat: miksi edes yrittää oppia suomea, jos suomalaiset tuputtavat englantia joka vaiheessa? Kuten Smithin tapauksessa näimme, se ei ole kestävä ajattelutapa: ihmisille uskotellaan, että suomi on tarpeeton ja että englannilla pärjätään aina – ja sitten iskee työttömyys, eikä yhtäkkiä pärjätäkään.

Parempi ajattelutapa olisi:

Kun muutat tänne Suomeen, odotamme sinulta edes paria sanaa suomea ensimmäisestä päivästä lähtien. Jos tarvitset apua vaikkapa kirjaston tiskillä, henkilökunta auttaa, jos se osaa englantia – mutta se ei ole mikään itsestäänselvyys. Kirjastokorttihakemus on suomeksi, mutta se ei ole vaikea lomake. Kun täytät sen kirjastovirkailijan avulla, opit samalla, mitä sellaiset sanat kuin ”sukunimi”, ”osoite” ja ”puhelinnumero” tarkoittavat. (Ei pitäisi olla ongelma: mehän tavoittelemme älykkäitä, korkeakoulutettuja maahanmuuttajia.) Ja näin joka päivä: pari sanaa lisää, koska kaikkialla on suomea. Suomea on täällä kaikkialla siitäkin syystä, että rakastamme tätä kieltä ja olemme siitä hyvin ylpeitä.

Näin kanadalainen miekkosemme ei joutuisi kortistoon, vaikka työt lähtisivätkin alta. Eikä vaimon tarvitsisi tulkata.

Englannin tuputtaminen maahanmuuttajille, edes alussa, ei ole palvelus: päinvastoin se vaikeuttaa kaikkien elämää pitkällä aikavälillä. Vaadi maahanmuuttajilta suomea jo ensimmäisestä päivästä lähtien.

Piditkö tästä blogikirjoituksesta? Napsauta tästä ja tilaa uudet julkaisut suoraan sähköpostiisi.