Suomalaiset korkeakoulut varmistavat, että ulkomaalainen opiskelija on sosiaalitapaus, joka ei työllisty.
Hesarissa on taas pohdittu ulkomaalaisten opiskelijoiden huonoa työllistymistä (Heikko suomen taito estää työllistymistä, HS 22.2.). Artikkeli jatkaa samaa teemaa, joka väitöskirjatutkija Quivine Ndomon haastattelussa 14.2. tuotiin esiin (Tutkija: Maahanmuuttajista tehdään uutta alaluokkaa). Lehden sivuilla on pitkin talvea pähkäilty muualta tulleiden opiskelijoiden huonoa menestystä suomalaisilla työmarkkinoilla. Oma puheenvuoroni asiasta julkaistiin lehdessä 10.2. (Kansainvälisten opiskelijoiden vaikea työllistyminen on yliopistojen syytä).
Koko keskustelua on varjostanut viallinen logiikka. Englannin kieli on mukana debatissa, jälleen kerran omituisella suomalaisella tavalla.
Vaikka englanti onkin äidinkieleni ja liiketoimintani ydin, silti vuosi vuodelta käsitykseni vahvistuu siitä, että minun pitää suojella kantasuomalaisia turhalta ja haitalliselta englannilta. Yliopistojen tyrkyttämä pelkkä englanninkielinen maailma, jossa suomen kielellä ei ole mitään sijaa, on esimerkki tästä.
Paha työnantaja vai kelvoton työnhakija?
Mutta takaisin Hesariin. Torstain artikkelin logiikka oli:
Huono suomen kielen taito estää ulkomaalaisia työllistymästä.
Ulkomailta opiskelijoita haalineita yliopistoja ei voi pakottaa opettamaan suomea. Niissä voi korkeintaan suorittaa suomen opinnot pienenä osana tutkintoa.
Ulkomailta tulee lisää opiskelijoita lähivuosina.
Huono työllistyminen ei ole kuitenkaan yliopistojen syy, vaan työnantajien, jotka haluavat suomea osaavia työntekijöitä. Kun erään kyselyn mukaan useimmilla työpaikoilla käytetään englantia vähintään joka viikko, ”voisi kuvitella”, että töitä olisi tarjolla myös suomea osaamattomille.
Työnantajilla on vääriä asenteita ulkomaalaisia kohtaan. Osa on jopa rasistejakin.
Havaitsetko, missä kohdassa ajattelu pettää pahan kerran? Kyllä, kohdassa neljä. Viitaten EK:n jäsenyrityskyselyyn, jonka mukaan seitsemällä työpaikalla kymmenestä käytetään englantia vähintään viikoittain, toimittaja kirjoittaa: ”Tutkimuksen perusteella voisi kuvitella, että töitä löytyisi myös vain englantia puhuville työntekijöille.” Siitä, että yrityksessä käytetään englantia kerran viikossa, on kuitenkin pitkä matka siihen, että täysin suomea osaamaton työnhakija voisi kävellä firmaan sisään ja ryhtyä tekemään töitä osana tiimiä.
Suomalainen yliopisto on siis kouluttanut ulkomaalaisia työmarkkinoille kelvottomaksi.
Ulkomaalaisten, varsinkin korkeakoulutettujen sellaisten, huono työllistyminen ei ole työnantajien syy. Ei ole rekrytoivan pomon ongelma, että työnhakija on opiskellut kansainvälistä kohtaamista englanniksi, mutta ei osaa suomea. Se on työnhakijan ongelma. Työnhakijalla ei ole myytävänä sitä, mitä työnantaja haluaa ostaa eli suomen kielen taitoa. Myöskään työnantajien nihkeydestä ei auta purnata, koska työnantajan oma liksa riippuu suomalaisista asiakkaista, jotka haluavat tuotteita ja palveluja suomeksi.
En muuten kannata ajatusta, että koulutuksen tehtävä on palvella elinkeinoelämää. Koulutuksen on oltava totuuden etsimistä, ei muuta. Mutta veronmaksajien kustantaman kalliin yliopistojärjestelmän ei pidä aktiivisesti dumpata työmarkkinoillemme vuosittain tuhansia sosiaalitapauksia, joilla ei ole tarjota sitä, mitä työnantajat tarvitsevat eli suomen kielen taitoa.
Systeemiin on sisäänrakennettu ominaisuus, joka ei voi tehdä mitään muuta kuin tuottaa työttömyyttä – tai maastamuuttoa. Tämä ominaisuus on joukko-opiskelu englanniksi Suomessa yhteiskunnan piikkiin.
Englannin kielen kiila
Otetaan askel taaksepäin: kun Suomen väestö ikääntyy ja kutistuu, tarvitsemme väkeä muualta. Koska emme halua gettoja, maahanmuuttajien olisi mieluusti osattava suomea tai ruotsia. Näin he ovat täysiveroisia yhteiskunnan jäseniä. Eli polun pitäisi näyttää jotenkuten seuraavalta:
Ulkomaalainen saapuu Suomeen
Hän menee töihin tai aloittaa opinnot
Suomi/ruotsi on mukana töissä tai opinnoissa ensimmäisestä päivästä alkaen
Kielitaito vahvistuu
Hän jää Suomeen, maksaa veroja, ehkä perustaa yrityksenkin
Eli: meidän asenteemme kaikkiin tulokkaisiin pitää olla se, että maahan muuttanut on potentiaalinen Suomi-klubin pitkäaikainen jäsen.
Korkeakoulut sotkevat piirtämäni polun pahasti. Ne asettavat ison kiilan heti toisen kohdan jälkeen. Kiilan nimi on englannin kieli. Kun ulkomaalaisten opiskelijoiden elämä on korkeakoulujen kiihkeiden pyrkimysten tuloksena visusti yksi- eli englanninkielinen, Suomi-klubin pitkäaikainen jäsenyys ei tule kuuloonkaan.
Tässä opinahjot toimivat käytännössä englannin kielen etujärjestöinä, kun niiden pitäisi toimia Suomi-klubin eli yhteisen koto-Suomemme etujärjestönä.
Vaatiminen on epämukavaa mutta palkitsevaa
Helsingin Sanomien artikkelin mukaan korkeakouluja ei voi pakottaa sisällyttämään kotimaisten kielten opintoja koulutukseen. Miksei muka? Kaikki on mahdollista, kunhan säädetään tarvittavia lakeja. Englanninkieliset ohjelmat voisivat sisältää aluksi vähän suomen/ruotsin opintoja ja ajan myötä enemmän. Tämä kyllä edellyttää ajattelun muutosta: suomalaisen pitää vaatia maahanmuuttajilta paikallisen kielen taitoa. Tiedän, että vaatiminen on suomalaiselle epämukavaa. Mutta niin on pakko tehdä. Se kantaa myöhemmin hedelmää.
Suomalainen korkeakoulu kuvittelee olevansa ihanan kansainvälinen, kun se opettaa englanniksi. Todellisuudessa se on kortiston työllistäjä.
Haluatko saada yrityksesi englannille kouluarvosanan (4–10) päivän sisällä hintaan 97 € + alv? Tilaa Enkkutesti™ tästä!
Piditkö tästä blogikirjoituksesta? Napsauta tästä ja tilaa uudet julkaisut suoraan sähköpostiisi.
