Englanti on suomalaisille tehokas keino jakaa ihmiset ”meihin” ja ”heihin”.
Viime viikolla Yle uutisoi liikunnanohjaaja Stina Tevajärvestä, joka opetti ulkomaalaisille lumikenkäilyä selkosuomella. Tarkoituksena oli, että liikuntatunnilla kaikki yrittäisivät puhua suomea, vaikka taso varmasti vaihteli.
Tällä viikolla Yle uutisoi talviliikunnan opettamisesta ulkomaalaisille myös toisella paikkakunnalla Suomessa, Porissa. Tosin Porissa aiotaan opettaa Suomeen muuttaneille luistelun perusteita englanniksi, koska siellä uskotaan ”alkeisluistelukoulun palvelevan erityisesti Poriin ulkomailta muuttaneita”, kuten liikunnanohjaaja Jenni Taimi perustelee.
Reiluuden nimissä on sanottava, että Tevajärven ohjaamat tuoreet lumikenkäilijät opiskelevat jo suomen kieltä Saimaan ammattiopistossa. Silti kaupunkien erilaiset asenteet osoittavat, että maahanmuuttajiin voi suhtautua kahdella eri tavalla. Ulkomaalainen on joko ihminen, joka pystyy omaksumaan suomalaisten tavat ja kielen, tai avaruusolio, jonka kanssa pitää käyttää englantia, sillä kaikkihan sitä osaavat.
Lappeenranta järjestää muutenkin kaikille avoimia liikuntaryhmiä selkosuomeksi. Siellä selvästi ymmärretään, että muualta muuttanut on potentiaalinen kerhon eli Suomen yhteiskunnan jäsen. Tässä kieli on avainasemassa. Ilman suomen kieltä ei voi tulla kerhon täysivaltaiseksi jäseneksi. Englanti ei palvele samaa tarkoitusta. Stina Tevajärven sanoin: ”Ei voi aina lähteä siitä, että toinen ymmärtää englantia. On paljon heitä, jotka eivät osaa englantia lainkaan.”
Porissa taas ajatellaan toisin. Siellä on sorruttu virheelliseen ajatteluun, jossa ulkomaalainen on yhtä kuin englannin kieli. Kuten olen kirjoittanut aikaisemmin täällä, asia ei ole näin.
En usko, että Porin liikuntatoimi on tutkinut potentiaalisten aloittelijaluistelijoiden kielitaitoa. Siellä ei tiedetä, kuinka moni luistelukurssille ilmoittautuneista puhuu suomea, englantia tai jotakin muuta kieltä. Todennäköisemmin kaupungin henkilökuntaa yksinkertaisesti pelottaa: ”Miten minä selviän, jos opetan suomeksi ja joku maahanmuuttaja ei ymmärrä jotain sanaa?” Porissa pelataan varman päälle: ei haluta sulkea ketään pois luistelun alkeiden oppimisesta, jolloin pidetään liikuntahetki kielellä, jota kuvitellaan kaikkien osaavan. Se on kuitenkin harhaluulo. Se myös sotii onnistunutta kotoutumista vastaan: Porissa maahanmuuttajat saattavat kyllä oppia luistelemaan hyvin, mutta uusia, aidosti integroituneita porilaisia ei ainakaan tällä toimella lisätä.
Porissa prioriteetit ovat siis päälaellaan: ensin luistelun alkeet, sitten ehkä joskus suomen kieli. Lappeenrannassa osataan ajatella molempia. Kaupunkien pitäisi kuitenkin osata nähdä, että kielen pitää olla ykkösenä, jo puhtaasti verotulojen kannalta. Mitä useampi ulkomaalainen opettelee suomen alkeita, edes lumikenkäillen ja luistellen, sitä vahvempi on heidän intonsa jatkaa samaa taivalta. He todennäköisemmin saavat suomalaisia ystäviä, työllistyvät ja maksavat kunnallisveroa.
Kantasuomalainen ajattelee olevansa kohtelias, kun hän puhuu maahanmuuttajalle englantia suomen sijaan. Se on kuitenkin karhunpalvelus ja lähettää tehokkaan viestin: et kuulu tänne. Et ole välttämättä ihminen, vaan avaruusolio, joka ei pysty oppimaan kieltämme.
Paljonko tämä ”kohteliaisuus” maksaa menetettyinä veroeuroina sadan vuoden kuluttua, kun Suomessa on nyt käytännössä olematon maahanmuutto ja syntyvyys laskee?
Haluatko tehdä yrityksesi englannista uskottavampaa? Osallistu ilmaiseen tunnin webinaariini ti 30.1.2024 klo 9. Napsauta tästä ja ilmoittaudu!
Piditkö tästä blogikirjoituksesta? Napsauta tästä ja tilaa uudet julkaisut suoraan sähköpostiisi.
